VIHDOIN sain tämän ekan osan valmiiksi. Ja se ei ollut todellakaan helppoa. Ensin minun piti mennä luomaan henkilöitä, meninkin vahingossa sille tontille, ja se latasi yli puolituntua tontille menoa, ja kesti ikuisuuuden, ennen kuin sain luotua henkilöitä. Lopulta kaikki lavastet oli ekaa osaa varten valmiina, tontti alkoi pelleillä, ja pahasti: Aina, kun tontin ohi käveli sim, kaikki simit jumahti siihen seisomaan paikalleen, eivätkä lähteneet liikkeelle muutakuin silleen, että myin ne, ja tulin myöhemmin pelaamaan. Sitten päätin ottaa kuvat simien yöllä, sillä silloinhan ei naapurit häiritse.  Noo, sitten se alkoi jumittaa siinäkin, ja meni totaalisesti hermot. Aina kerran päivässä kävin nappaamassa pari kuvaa, ja varoin jumittamasta peliä, ja vihdoin sain kuvat kasaan. :) No jee, siinä oli kyllä taas ongelmia, kun olin hukannut lapun, johon olin kirjoittanut niitä puheenvuoroja ylös, niin piti se katsoa uudestaan siitä leffasta ne.. Ja kaiken kukkuraksi maailman hitain nettini hidasti kuvien latailussa, ja nytkin kun laittelen noita kuvatekstejä kuvien väliin, täytyy arvailla mikä mihinkun tulee, kun tämä ei suostu näyttämään niitä kuvia... Toivotavasti kaikki meni nyt kuitenkin oikeille paikoille, ainakin itse luulisin niin, mutten ole varma....

Ja sitten vähän muutakin kuin valituksiani. :D Kaikki leffan biisithän on enkuksi, mutta ne on myös suomennettu, ja päätin nyt laittaa ne suomeksi, jotta kaikki varmasti ymmärtäisivät ne, sillä ne liittyvät elokuvan juoneen myös. Käänsin tuon biisin nyt ihan sanasta sanaan elokuvan mukaan, vaikka se on mielestäni kyllä vähän outo käännös, mutta en nyt viitsi alkaa puuttumaan siihen kehnoilla enkun taidoillani... Toivottavasti pysytte mukana, se voi olla hankalaa niille, jotka eivät ole elokuvaa nähneet, mutta jos jäi jokin epäselväksi, niin kysykää, yritän sitten vastailla perhaani mukaan. :) Mutta nyt, LUKEMAAN!! -->

Photobucket
Oli rauhallinen aamu, Mitchie nukkui huoneessaan ihania kauneus uniaan, jossa hän oli rokkaamassa keikalla fanien ympäröimänä. Kaikki tuntui niin ihanalta ja ihmeelliseltä, se mahtava uni olisi saattanut jatkua ties kuinka kauas, ellei todellisuuden ollut pakko änkeä esiin.
Photobucket
-Mitchie ylös, on viimeinen koulupäivä! Mitchien äiti, Connie huusi keittiöstä.
Hetkessä Mitchie oli pudonnut esiintymislavaltaan takaisin sänkyynsä, ja tajusi kaiken olleen unta, taas.
Photobucket
Mitchie avasi raskaasti silmänsä, muttei silti lannistunut. Jonain päivänä hänen kaikki haaveensa olisivat totta, hän oli varma siitä. Nyt oli viimeinen koulupäivä, ja Mitchie odotti tältä kesältä paljon. Hänestä tuntui, että lomasta tulisi jotain ainutlaatuista ja hienoa, varsinkin jos hän pääsisi Camp Rock-leirille, josta hän on aina haaveillut.
Photobucket
Mitchie kömpi peiton alta, ja tökkäsi innostuksissaan cd-levyn, joka sisälsi hänen omia biisejään, tietokoneeseen. Hetken päästä tuttu musiikki lähti pauhaamaan, ja riemuiten hän alkoi bilettää laulaen mukana. (Jos haluat eläytyä, avaa tämä linkki seuraavaan välilehteen.)
Photobucket
-Whoo
Michie kipitti ikkunan luo, jotta näkisi, miten kaunis päivä tänäänkin koittaisi.

Photobucket
-Yeah, yeah, yeah!
Mitchie avasi ikkunan kaihtimen, ja ihaili aurinkoista näkymää, joka tunki ikkunalasin läpi. Tästä tulisi hieno päivä.

Photobucket
Photobucket
-Päättää saan kuka oon, aina vaan,
monta vaihtoehtoo on. Lavalle, valkokankaalle
Mitchie kiiruhti meikkipöydälleen, ja katsahti itseään peilistä. Hän heilutteli hiuksiaan, ja naurahteli, miten hassusti ne tänään lentelivät. Hetken päästä Mitchie kuitenkin kyllästyi, ja harjasi hiuksensa taas siistin näköisiksi.

Photobucket
-kukaan tiellä ei oo.
Miksen ois kuka vaan?
Hän päätti valita tämän päiväisen asunsa, ja lähti kävelemään kohti vaatekomeroa.

Photobucket
Photobucket
-Miksen vois kaikkee koettaa?
Mitchie hivuttautui komeroon alkaen etsimään sopivaa puettavaa.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
-Rokataan.
Kun itse siitä päättää saan,
siis päätän sen
Monta vaatekappaletta tuli kokeiltua, mutta Mitchie päätyi vain tavallisiin arkisiin asusteisiin; mukavaan t-paitaan ja istuviin farkkuihin. Mitchie katsahti jälleen tyytyväisenä itseään peilistä.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
-mä millainen oon,
ja muiden tuomioista piittaa en.

Kun mukava asu löytyi, Mitchie poistui vaatekomerosta, ja heittäytyi sängylleen lojumaan. Hän kaivoi tyynyn alta salaisen laulukirjansa, johon hän oli kirjoittanut kaikki biisien sanoituksensa, joista on erittäin ylpeä. Hän kuitenkin pelkää muiden mielipiteitä, eikä liiemmin esittele tuotoksiaan. Katseltuaan tarpeeksi Mitchie sulki kirjan suunnitellen jo uutta puuhaa.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
-Kun tiedän sen.
Mä pystyn kai mihin vaan,
ja päätän sen,

Mitchie siirtyi sänkynsä vieressä oleviin koskettimille jatkaen hyvin alkanutta päiväänsä soittamalla. Hän keksi uusia sävelmiä ja muuta kivaa.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
-et tällainen tulevaisuus mua täynnä toivoo oottaa.
Mä olen, kuka haluan,ja itse saan päättää sen.
Mä päätän sen,

Soittamisen jälkeen Mitchie kävi vielä nopeasti peilipöytänsä luona kokeilemassa aurinkolasejaan, mutta lopulta päätyi tulokseen, ettei tarvitsisi niitä.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
-et tahdon löytää oman sisimpäin.
Mä päätän sen,
Hän kävi soittamassa kitarallaan vielä pari nopeaa iloista sävelmää. Paljoa hän ei ehtinyt, olisi hyvä ehtiä hivuttautumaan pikkuhiljaa keittiöön päin, jotta ehtisi syödä kunnolla ennen kouluun menoa.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
-et tahdon näyttää,
mä pärjään hyvin näin.
Ennen lähtöään Mitchie kävi hakemassa tietenkin laulukirjansa, eihän sitä voinut unohtaa!
Photobucket
Photobucket
Photobucket
-Mä päätän sen!
Niin Mitchie asteli huoneensa ovelle, kääntyi vielä ympäri ja lopulta pamautti oven kiinni.

Photobucket
Mitchie saapui keittiöön, jonne Connie olikin kattanut ruuan valmiiksi pöytään. Mitchie alkoi syömään. Hänen äitinsä on loistava kokki, ja täytyykin olla, eihän Connien pitopalvelu pysyisi muuten pystyssä. Tänään Michielle ei kuitenkaan maistunut ruoka, häntä jännitti viimeinen koulupäivä, ja ennenkaikkea eräs asia, josta hän oli päättänyt puhua äitinsä kanssa tänään.
Photobucket
Samassa Connie köpöttelikin huoneeseen, jolloin Mitchie veti syvään henkeä ajatellen:
-Sen on pakko onnistua.

Photobucket
Juuri sillä hetkellä telkkarista pärähti Mitchien lempi tv-ohjelma, Hot Tunes, jossa kerrotaan aina musiikkimaailman kuulumisista.
-Kiva siellä menee Hot Tunes. Lisää vähän ääntä, Mitchie pyysi.

Photobucket
Connie otti kaukosäätimen laittaen volumen pari pykälää kovemmalle. Mitchie odotti jännittyneenä tämän päiväistä uutista.
Photobucket
Mitchie ei missannut mitään, sillä uutinen vasta alkoi. Tällä kertaa Conniekin päätti jäädä katselemaan, sillä halusi keskustella hiukan Mitchien kanssa, kun ohjelma päättyisi.
Photobucket
-Pop-ilmiö Shane Gray meni ehkä tällä kertaa liian pitkälle rynnätessään pois Connect 3:n uuden videon kuvauspaikalta, uutisten lukija kertoi.
Photobucket
Connie kiinnostui, ja päätti itsekin jäädä seuraamaan ohjelmaa. Hän istahti tuolille, ja katseli mielenkiinnolla telkkariin päin.
Photobucket
-Toisten Connect 3 -poikien huhutaan saaneen tarpeekseen.
Photobucket
Photobucket
-Tämä viimeinen temppu maksoi levy-yhtiölle tuhansia dollareita, mutta se voi tulla maksamaan koko levytyssopimuksen.
Photobucket
-Mikä tuota poikaa vaivaa? Hänellä on kaikkea, Connie tuhahti ohjelman väliin.
Photobucket
-Paitsi älliä, Mitchie totesi paheksuen.
Photobucket
-Viesti on selvä, hänen on parannettava tapansa. Että hän saisi aikaa siihen, on Connect 3:n kesäkiertue peruttu.
Photobucket
Connie sammutti television päättäen alkaa puhumaan asiastaan heti.
-Arvaa muuten, mitä löysin kylmiöstä, Camp Rock-esitteen. Vai pitäisikö sanoa taas yhden Camp Rock-esitteen? Connie kertoi vihjaillen.

Photobucket
-Kappas vain, Mitchie naurahti yrittäen esittää yllättynyttä.
Photobucket
-Ihanaa juustomunakasta, muuten. Kannattaa lisätä se pitopalvelusi ruokalistalle, Mitchie huudahti innoissaan yrittäen vaihtaa puheenaihetta.
Photobucket
-Eli sinulla ei ole aavistustakaan, miten esite joutui sinne? Tai se, joka oli teipattu imuriin? Connie uteli.
Photobucket
-Heh, Mitchie naurahti toiveikkaana.
Photobucket
-Tiedän, että haluaisit mennä leirille. Ikävä kyllä meillä ei ole juuri nyt varaa siihen, Connie pahoitteli.

 

 

Photobucket
Mitchien ilme synkistyi heti, joten Connie jatkoi selittelyjään:
-Isä laajentaa kauppaa, ja minun pitopalveluni on vasta alussa.

Photobucket

 

-Voi kulta. Olen pahoillani, Connie sanoi nähdessään Mitchien surkean ilmeen.
Mitchietä todellakin harmitti, aivan kuin jok'ikinen haaveensa olisi rusentunut.

Photobucket
-Tiedän sen. Minun pitää mennä, Mitchie lopulta vastasi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
Photobucket
-Viimeinen koulupäivä. En halua myöhästyä, Mitchie kertoi nousten tuoliltaan.
Photobucket
Photobucket
Connie katsoi murheissaan tyttärensä raskaita ja onnettomia askeleita, hän todella tiesi Mitchien haluavan niin kovasti leirille. Tänä kesänä se ei vain ollut mahdollista, ennemmin seuraavalla tai sitä seuraavalla. Connie ei vain tiennyt, jaksaisiko Mitchie odottaa niin kauan.

Sori, jos oli vähän tylsähkö osa, mutta eihän yleensä elokuvan parissa ekassa minuutissa kovin jänniä juttuja ehdi tapahtua. ;) Jättäkää kommenttia, ja kyselkää toki ihmeessä, jos jäi jokin epäselväksi. :) Seuraavan osan tulosta ei mitään tietoa, puuttuu kaikki lavasteet ja semmoiset, mutta uskon kuitenkin saavani sen kasaan melko pian, sillä siinä ei tarvitse kauheasti säätää posejen kanssa, joten se on nopeampi kuvattava. :)