Heipsis taas, sainkin osan tällä kertaa vähän nopeammin valmiiksi. .-) Olen saanut pientä puhtia Camp Rockin tekemiseen sellaisella ajatuksella, että saatuani tämän päätökseen, voisin toteuttaa yhden toisen tarinaideani. .-D Joo, vähän aikaista haaveilla vielä tässä vaiheessa, ja kuka tietää, ehdinkö kyllästyä uusiin suunnitelmiini, mutta kuitenkin. .-D Pitkästä aikaa minulla oli myös kivaa tätä osaa kuvatessa, ja tekstit osaan syntyivät tämän viikonlopun aikana. .-) Ehkä ensi viikolla pääsen sitten taas seuraavaa osaa kuvaamaan. .-) Mutta pysytäänpä nyt vain tässä osassa, enköhän voi pian päästää teidät lukemaan. .-)

VASTAUKSET EDELLISEN OSAN KOMMENTTEIHIN:

Kekku kirjoitti:
Jes, uusi osa! Kiva osa=) enpä keksi muuta kommentoitavaa. :)

 
Vastaus: Kivaa, että edes jotain kommentoit. .--)
 

 
Aamutähti kirjoitti:
Olipas tapahtumarikas osa! Pistää melkein vihaksi, kun Tessin ja Caitlynin välillä leijuu niin paljon epäoikeudenmukaisuutta, mutta jollain kierolla tavalla Tess on sitten taas niin ihanakin.. :D Oikeastikin, eihän leiri tavallaan olisi mitään tai päivät mitenkään näin jänniä ilman häntä, kun Mitchiekin vain kokkaisi, hengaisi Caitlynin kanssa, tekisi musiikkia ja niin edelleen :D Tesshän juuri tuo sitä jännitystä Camp Rockin elämään ja sitä mukaa osiin, ja siksi jollain tavalla pidän hänestä, vaikkakin jonain tarinan henkilönä voisin välillä kuristaa mokoman prinsessan =D Shanekin oli hieman turhan tyly Mitchielle osan alussa, mutta onneksi keskustelu päättyi vähän mukavimpiin merkkeihin. Voi, minähän odotan jo nyt uutta osaa, tämän luki ihan liian nopeasti! Äläkä nyt ota tätä seuraavan osan kannalta paineiden asetuksena :-P Tee vaikka ensi viikolla tai vasta jouluna, aina yhtä odotuksenarvoista silti. :-) Veikkaan muuten tähän loppuun vielä, että Mitchien valheen jäljet lyhenevät aina vain enemmän.. Hui, milloinkohan se tilanne on edessä, kun Tessille, Peggylle, Ellalle, Caitlynille ja kaikille asinomaisille paljastuu, ettei sitä tullakaan mistään kiinalaisesta aatelishovista X-D Kommenttini on varmaan hurjan sekava, mutta pakko päästä sössöttämään kaikki kaikesta, kun näitä tulee harvemmin kuin Iloliemiä tai Taikapölyjä, ja luku- sekä kommentointikerta on vähän ainutlaatuisempaa ;--D Jos älyät mitä meinaan tällä :P Ruokasota oli ihanasti tehty ja toteutettu, niin sopivan aidot kuvat, niin osuvaa tekstiä ja mahtavasti sovellettu ihan peruspelin toimintoja moniin moveobjects-asentoihin ja ladattaviin poseasentoihin. :) Älä nyt pahastu, mutta minusta Brown-setä on hiukan ärsyttävä.. :-D Kun ollaan olevinaan niin hienoja leirin johtajia ja teinitähden setiä, muttei huomata, että rangaistuksenmiettimisessä Caitlynillakin saattaisi olla oma puolustuskantansa tilanteeseen.. :-/ Sain myös päivän naurut ensimmäisestä rantalaituri-kohtauksesta, kun taustalla näkyy platinablondi, joka on juuri laskemassa alleen ;--D Juu, mutta kiitos kivasta osasta, minä taidan mennä surffailemaan netissä muualle, etten tuki kommenttitilaasi rasittavilla selityksilläni.. =)
 
Vastaus: Epäoikeudenmukaisuus on kyllä julma asia, mutta minäkin jostain syystä ihannoin Tessiä. .-D Niinhän se on, elokuviin tuodaan mielenkiintoa luomalla tuollaisia ilonpilaajia, kuten Tess. .-D Olen samis kanssasi siinäkin, että toisinaan Tessin kaltaiset tyypit ärsyttävät oikein kunnolla, mutta CR-Tessiä en vihaa. .-D Shane käyttäytyi tosiaan aluksi vähän ärjysti, mutta keskustelu meni loppua kohden parempaan suuntaan. .-) Haha, onneksesi sain tämän osan kuvattuja ja kirjoitettua melko nopsasti. .-D En minä ota paineita, varsinkaan Camp Rockin kanssa, kun tämä osien julkaisuväli meinaa niin usein tulla pitkäksi, niin en enää jaksa kunnolla edes välittää asiasta. .-P Jouluun asti ei sentään tarvinnut odottaa. .-D Mitchien valheen jälkien lyhenemisestä onkin enemmän tässä uudessa osassa. ,-> Kommenttisi on oikein selkeä, ja kivaa vaan, kun olet jäänyt pohdiskelemaan asioita monista eri näkökulmista. .--) Ihana oivallus tuo ainutlaatuisempi luku- ja kommentointikertakin. .-3 Kivaa, että ruokasotan lavasteet miellyttivät. .-) Se oli yksi haastavimmin lavastettu kohtaus Camp Rockia kuvatessani. .-D Peruspelin asentoja on kätevä hyödyntää, ja niitä voi sitten poseilla täydennellä. .-) Brown oli kyllä kelju Caitlynille. .-/ Hahaa, mukavaa, että sait naureskella. .---D Minä aina välillä kätken omaksi huvikseni kuviin tuollaisia hölmöjä juttuja. .---D Kiitos itsellesi, eivätkä selittelysi mitään rasittavia olleet, vaan hienoja. .-)
 
 
Xerlian kirjoitti:
Tyhmä Tess, kun heitti ruokaa toisen päälle : ( Caitlynillä oli oikeus kostaa! http://s779.photobucket.com/albums/yy76/simssiliini/simssi/?action=view¤t=camprockosa94.png Mitä ihmettä tuolla taustalla muuten tapahtuu? : DDD Olisiko kenties Tess, joka hieman lorautteli? : D Hyvin tosiaan toteutettu molemmat kohtaukset, pidin kovasti : ) Olen hieman unohtanut mitä tapahtuu seuraavaksi, kamalaa : D Joten, odotan osaasi innolla : D Osaile kun saat itseäsi komennettua : D
 
Vastaus: Sanos muuta, Tess sen sodan aloitti. .-/ Hehe, lorauttelija ei ole Tess, vaan Tessin äiti, joka tullaan myöhemmin näkemään. .-D Aika hyvin silti arvelit. .-D Kiva kuulla, että pidit. .-) Eihän sitä kaikkea voi muistaa, ja tässä tarinan edetessä sen sitten näkee. ,-) Itse muistan Camp Rockin kohtaukset aika hyvin, kun tuli yhteen aikaan katsottua sitä ahkerasti kaverin kanssa. .-D Yritän komennella itseäni ahkerasti. .-D
 
 
GreenPixy kirjoitti:
RUUOKASOTAAAAAA!!! Hyvä Caitlyn! Heitä sitä typerystä spaghetilla jos se käy päälle..! Ihanaa, jotain klassista, niin kuin kunnon ruokasota .--D Brown on ärsyttävä! Se oli tosi epäreilu, ei antanu Caitlynin edes puolustautua .-/
Oon nyt kaverillanni yötä ja ikävöin mun kissaa Roopea .-> Mietin miten se pärjää kotona yksin.. Se on aika pelokas.. Toisaalta kiva kerrankin nukkua myöhempään kuin viiteen, milloin Roope tulee pyytäämään ruokaa, sitten se pitää lukita mun huoneen ulkopuolelle, kun se hyppää ovenkahvaa vasten ja saa oven avattua jos se ei ole lukossa...
Hmm.. Jotenkinn tuntuu että tuo ei liittynyt aiheeseen.. mut miun oma kermapulla on siellä yksin kotona .-3 
No voi plääh.. takaisin varsinaiseen aiheeseen --> tykkäsin kovasti osasta ja lavastukset sun muut olivat hyvin onnistuneita, kuten aina.. .-) Jatkoa sitten vaan, eikä hidas päivitystahti haittaa, ei tämä nyt niin hidasta ole ottaean huomioon kaikki muut tarinasi .-)
 
Vastaus: Hehee, on ruokasota kyllä loppujen lopuksi aika piristävä näky. .-D Totta, spaghetti käy hyvin sota-aseena! .-) Totta, Brown ja hänen lyhyet kaavansa hiiteen. .-D Voi Roopea! Toivottavasti hän selvisi yksikseen! Muista halia häntä oikein kunnolla rankan kokemuksen jälkeen, vaikka näin jälkikäteen. .-D Oho, Roopepa on aikaisin liikkeellä! Roope on aika nälkäinen aamulla! Ja ovenkahvahypyt kuulostavat villeiltä. Roope on aika hullu kissa! .-D Saa selittää ylimääräisiä! Minusta oli ihanaa kuulla Roope-kisustasi! <3 Kiva kuulla, että tykkäsit osasta. .-) Mukavaa, että ymmärrät päivitystahdin hitauden syyt. .-)


 
Netulisi kirjoitti:
Pitkään olenkin tätä osaa odottanut. Taisin ääneen tuossa lausahtaa, kun huomasin ysiosan vihdoin tulleen, että jes. Päivitystahti on hiukan hidas, mutta hyvää kannattaa aina odottaa. Tuntuu aivan, että itse elokuvaa seuraisi, kun katselee taidokkaasti tehtyä simsversiota. TÄTÄ OSAA KANNATTI ODOTTAA! 
Spagettiepisodi oli hyvin lavastettu. Mitchien ja Shanen puhuessa takana olevat simit hiukan veivät huomiota, mutteivat juurikaan sen enempää. Kiva osa, jään kyllä odottamaan seuraava. Eikä osa edes kovin lyhyt ollut, olihan siinä luettavaa ja mikä tärkeintä, laatu oli hyvä. 
Jatkoa odotellessa.. ♥ (;
 
Vastaus: Mukava kuulla, että olet odotellut kovasti osaa. .-) Tiedän, että päivitystahti on kamalan hidas, mutta minulla on tämän tarinan lisäksi kolme muuta tarinaa sekä eräs virtuaalihoitola, ja ihan alusta alkaen sovin, että Camp Rockille jätän vähemmän aikaa. Lisäksi minulla on tarinantekointoa vähiten Camp Rockin osalta, mutta sinnittelen kyllä loppuun asti ja etsin ovelammat toimintatavat. .-) Eiväthän nämä hyviä perusteluja ole, mutta yritän panostaa tarinan kanssa tällä hetkellä enemmän. .-) Iloista kuulla, että minulla on ainakin yksi erityisen innokas lukija. .-> Mukavaa, että pidit lavastuksista! Tiedän, että taustaheput ovat hiukan outoja, mutta minulle tuottaa hupia jättää jotain kummajaisia taustalle hillumaan. .-D Kiitos kommentistasi! Ja jatkoa viimein piisaa. .-)
 

Photobucket
Mitchie oli kiikuttamassa ruokalähetystä eräänä lämpimänä ja kiireellisenä iltapäivänä. Hän oli tohkeissaan, sillä Connie oli sanonut, että heillä menisi paljon aikaa tänään keittiössä. Mitchie kiristi tahtiaan ja huomaamattaan kohtasi Shanen törmäyksen merkeissä. Onneksi poika ei ollut huonolla päällä sinä päivänä.
Photobucket
Shane siirsi kummastelevan katseensa täyteen ruokasäkkiin Mitchien yrittäessä piilottautua patongin taakse. Pian Shanen kasvoille ponnahti naurahtavainen hymy.
-Onko sinulla nälkä? Shane uteli.
-Ihan vähän, Mitchie meni mukaan vitsiin.
Photobucket
-Onko sinulla hetki aikaa? Shane kysäisi vetäen leveän hymyn kasvoilleen. Mitchie kurkki vaivihkaa Shanen takana sijaitsevalle keittiölle. Yritys oli hiukan turha, sillä tiheän pusikon läpi oli paha katsoa.
-On, Mitchie lopulta sanoi. Kyllä keittiö pärjäisi ilman häntäkin hetken, ja Mitchie suorastaan paloi halusta päästä kuulemaan Shanen asian.
-Haluan sinun kuulevan jotain, Shane paljasti lähtien kävelemään kohti rantaa.
Photobucket
Rannan luona Shane kertoi nopeasti haluavansa esittää Mitchielle uuden biisinsä. Mitchie istahti jännittyneenä Shanen viereen. Ajatella, että hän saisi ihan ensimmäisenä kuulla! Pian kitaran hennot ensi sävelet ajautuivat ilmaan. (Jos haluat kuunnella musiikkia, avaa tämä linkki.)
"Aina kun mä luulen, et se helpottaa
On hetken aikaa kaikki selkeää"
Photobucket
"Mä vihdoin löysin paikan, josta aloittaa
Mut miksei kukaan voi mua ymmärtää"
Photobucket
"Mun täytyy vielä sinut tavoittaa
Voitko mua sä opettaa?"
Photobucket
"Aina äänes kuulen sisäilläin
Ja vuokses vain mä laulan"
Photobucket
"Sut mistä löydän
Sut mistä löydän"
Photobucket
"Pala oot sä puuttuva
Ja laulu sisälläin"
Photobucket
"Sut mistä löydän
Sut mistä löydän"
Photobucket
"Mun maailma se hukkuu kaaokseen
Kaiken aikaa vain kaipaan eiliseen"
Photobucket
"Sä missä oot, mä sinne tahdon niin
Vain vierees sun, niihin unelmiin"
Photobucket
"Sut mistä löydän
Aina äänes kuulen sisäilläin"
Photobucket
"Ja vuokses vain mä laulan
Sut mistä löydän"
Photobucket
"Sut mistä löydän
Pala oot sä puuttuva"
Photobucket
"Ja laulu sisälläin
Sut mistä löydän
Sut mistä löydän"
Photobucket
-Jestas, Mitchie henkäisi häkeltyneenä Shanen lopetettua. Hänestä oli uskomatonta, miten upealta Shanen laulu oikeasti voi kuulostaa! Kyseinen kappale oli niin erilainen kuin Shanen edellinen tuotanto - hyvällä tavalla.
Photobucket
-Kuulin erään tytön laulavan, ja se muistutti minua musiikista, josta pidin. Aloin tapailla sointuja ja... Shane alkoi nopeasti selittää. Hän ei ollut varma, pitikö Mitchie häntä nyt ihan outona täydellisen suunnanvaihdoksen seurauksena.
Photobucket
-Eihän se ole vielä valmis, mutta... Shane jatkoi vielä lisää. Mitchien ilmeistä oli vaikea selvittää tämän mielipidettä.
-Ei. Se on hyvä. Oikein hyvä. Enkä minä valehtele, Mitchie alkoi nopeasti vakuutella, kun Shanen ilmeet viestittivät jollakin salaperäisellä tavalla kaipuusta saada palautetta. Shane huokaisikin helpotuksesta. Jos Mitchie piti hänen musiikistaan, pitäisi varmasti joku muukin.
Photobucket
Hetken kumpikaan ei sanonut mitään, ja Shanen helpottunut ilme rupesi harhailemaan Mitchietä kohti.
-Miksi katsot minua noin? Mitchie kysyi hetken päästä koettuaan saman asian kuin Shane hetki sitten. Oli mahdotonta arvata, mitä toisen päässä liikkui.
-En tiedä. Vaikutat erilaiselta. Hyvällä tavalla erilaiselta, Shane tunnusti hymyn noustessa pojan kasvoille.
-Ehdottomasti erilaiselta, Mitchie puolestaan totesi siirtäen katseensa pois Shanesta. Erilainen - sitä hän olikin. Kokin tytär, esiintymiskammoinen ja valehtelija päästäkseen parempaan maineeseen.
 
Photobucket
-Minun pitää mennä, Mitchie lopulta sanoi ja nousi seisomaan hänen ajatustensa siirtyessä liian epämukaviin aiheisiin. Shane nousi tytön perässä vieläkin hymyillen.
-Takaisin keittiöönkö? Shane naurahti. Mitchien ilme muuttui ihmettelevästä kauhistuneeksi. Tajusiko Shane?
Photobucket
-Mitä? Mitchie huudahti, kun sai ääntään ilmaan. Shane vain naurahti toisen järkyttyneelle eleelle.
-Hakemaan dippiä näille sipseille, Shane johdatteli osoittaen Mitchien ruokakassista pilkottavaa suurta sipsipussia.
Photobucket
-Aivan! Juuri niin, Mitchie kiljaisi suuren kiven pudotessa hartioilta. Shane ei ollut tajunnut mitään, onneksi tämä oli vain vitsaillut tapansa mukaan. Mitchiekin hymähti vielä, minkä jälkeen hän poimi suuren paperikassin hyppysiinsä.
Photobucket
Mitchie lähti kävelemään kohti keittiötä ja työvuoroaan. Hänen oli pakko myöntää, että Shanen pikku esiintyminen oli piristänyt hänen mieltään enemmän kuin olisi osannut odottaa. Shanekin jäi seisomaan paikoilleen hymyn loistaessa pojan kasvoilla. Shane ei ollut tavannut koko elämänsä aikana yhtä kannustavaa ja mahtavaa ihmistä kuin Mitchie.

--
Photobucket
Mitchie pamautti keittiön oven auki ja tallusteli sisälle. Shanen upea laulu soi hänen päässään saaden tytön vieläkin iloisemmaksi. Mitchie oli kävelynsä aikana tajunnut, miten hyvin hän oikeastaan viihtyi Shanen seurassa, mitä oli mahdottoman vaikea uskoa heidän ensi tapaamisensa jälkeen! Keittiö sai Mitchien muistamaan jauhot naamalla, mikä sai pienen naurunpoikasen nousemaan jälleen.
Photobucket
Mitchie asetti ruokakassin pöydälle hiukan rajusti, minkä jälkeen hän kietoi kätensä yllättyneen äitinsä ympärille.
-Miten menee, äiti? Mitchie tokaisi tyytyväisenä katsahtaen Connieen.
-Ihan hyvin. Entäs itselläsi? Connie puolestaan naurahti. Mitchien ilo tarttui nopeasti häneenkin.
Photobucket
-Hienosti. Minulla menee upeasti, mahtavasti... Mitchie alkoi luetella ihan naama hehkuen. Connien olisi tehnyt mieli kuunnella enemmänkin tyttärensä onnesta, mutta töitä riittäisi tarpeeksi ilman niitäkin.
-Ja laitat sipsit kulhoihin, Connie ohjasti, kun Mitchien mielialan kerronnasta ei meinannut tulla loppua.
-Aivan, Mitchie totesi olleen melkein unohtanut työskentelyn.
Photobucket
Mitchie nappasi ruokakassin sipseineen ja kiiruhti viemään niitä ulkona olevaan ruokakomeroon. Samaan aikaan keittiöön tallusteli apuvoimiksi aivan uusi työntekijä, joka oli värvätty työhön lähes pakotuksella, nimittäin Caitlyn, joka oli kuitenkin päässyt alkujärkytyksestään eroon, joten tänään hän kykenisi hymyilemään ja olemaan avulias apulainen.
Photobucket
-Hei, rouva Torres, Caitlyn tervehti pirteästi. Caitlyn ei tiennyt vielä, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta jokin hänen mielessään vakuutti, että tänään olisi mielenkiintoinen työkerta.
-Hei, Caitlyn. Kiva, kun tulit aikaisin. Taco-ilta vaatii koko keittiön ja kaikki kuusi kättä, Connie otti uuden apulaisen vastaan reippaasti hymyillen. 
Photobucket
-Kuusi? Caitlyn kummasteli ääneen. Hänen laskujensa mukaan hän ja Connie omasivat yhteensä vain neljä kättä. Mistä ihmeestä Connie kuusi kättä repäisi? Vai oliko kenties koko keittiön väki täysin sekaisin? Caitlynin selkäpiitä alkoi karmia.
Photobucket
-Niin. Tyttäreni, Connie selvensi, ja pienen hämmästelyn jälkeen Caitlyn huokaisi helpotuksesta pudottuaan takaisin omaan maailmaansa. Nyt häntä kiinnostikin, kuka tuo mystinen tyttö oikein oli. Heillä olisi varmasti mukava iltapäivä yhdessä.
-Voisitko aloittaa noista sipuleista? Connie kysyi saaden Caitlynin keskittymään suunnitelmistaan nykyiseen tilanteeseensa.
Photobucket
-Brown haluaa puhua minulle ensi viikon leirinuotiomässäilystä, Connie kertoi kuulostaen hiukan kyllästyneeltä, vaikka eihän moinen ollut ihmekään. Brown tunnetusti jäi suustaan kiinni usein.
-Toki, Caitlyn vastasi Connien sipulinpilkkomis-pyyntöön, ja hän siirtyikin työntouhuun. Aluksi sormilta pilkkominen kävi kankeasti, mutta pian Caitlyn tajusi, ettei pilkkominen ollut pianon pimputusta vaikeampaa.
Photobucket
Caitlyn oli niin työn lumoissa, ettei hän huomannut oven käyvän. Sisääntuleva Mitchie sen sijaan järkyttyi pahemman kerran huomatessaan Caitlynin keittiössä! Jos Caitlyn näkisi hänet, olisi salajuoni hänen äitinsä työstä Hot Tunesin toimitusjohtajasta täysin pilalla! Pahaksi onnekseen Mitchie huomasi Caitlynin nostavan katsettaan, joten nyt olisi myöhäistä perääntyä. 
Photobucket
Vaistonvaraisesti Mitchie sai nostettua nopeasti kädessä olleen sipsipussin naamansa eteen. Näin Caitlyn ei voisi tunnistaa häntä, eikä mitään kamaluuksia tulisi tapahtumaan. Mitchie alkoi heti miettimään kiireisesti, miten pääsisi nopeasti pois keittiöstä ja kamalasta tilanteesta. 
Photobucket
-Hei! Sinä taidat olla kädet viisi ja kuusi. En tiennyt, että Conniella on tytär. Olen Caitlyn, Caitlyn rupesi puhumaan ystävällisiä huomatessaan "sipsinaaman". Mitchiekin vilkutteli toisella kädellään tervehdykseksi.
Photobucket
-Kaipaatko apua? Caitlyn kysyi kummastellen. Mitchie ravisteli päätään yrittäen saada Caitlynin kimpustaan. Caitlyn puolestaan yritti keksiä yhdenkin järkevän syyn toisen piileskelylle.
Photobucket
Siinä kohtaa Mitchie ei jäänyt enää turhia odottelemaan, vaan hän otti jalat alleen tarkoituksenaan juosta ruokasalin kautta pihalle. Harmikseen Mitchiellä ei ollut sipsipussin läpäisevää katsetta, eikä hän millään pystynyt näkemään lattialla toljottavaa vesisankoa, jota päin uhkaavasti oli liikkumassa.
Photobucket
Mitchie törmäsi rämisten astiaan ja tasapaino petti pahemman kerran. Hän yritti pitää viimeiseen asti sipsipussia kasvojensa tiellä, mutta ote irtosi hänen kätösistään. Tapahtumat hirvistyttivät Mitchietä. Hän ei pelännyt omaa loukkaantumistaan, vaan salajuonensa pilaantumista!
Photobucket
Mitchie kompastui lattialle ja istui nyt siinä onnettomana, märkänä ja sipsien ympäröivänä. Vielä huonommaksi onneksi Caitlyn juoksi kauhistuneena katsomaan, miten kompuroijalle oli käynyt. Mitchie oli karkaamassa ovesta pihalle, mutta liian äkkisältä ilmaantunut tilanne oli saanut hänet jo ihan uupuneeksi, eikä Mitchie saanut jalkoihinsa liikettä.
Photobucket
-Mitchie? Caitlyn kiljaisi yllättyneenä. Mitä ihmettä Mitchie keittiössä teki? Mitchie ei enää piilotellut olemassaoloaan, vaan päätti kestää itselleen hankkimat ongelmansa.
Photobucket
-Hetkinen. Sinä olet kokin tytär. Hän on äitisi! Caitlyn alkoi pikkuhiljaa oivaltaa asian oikean laidan. 
-Mahtijuttu. Mutta sinä et taida olla! Caitlyn jatkoi ja ivasi uskomatonta tilannetta. Jos Mitchie olikin pelkkä kokin tytär, mitä ne kaikki kertomukset olivat sitten olleet? Oliko Mitchie vedättänyt kaikkia?
Photobucket
-Mitä sinä siinä odotat? Mene kertomaan muille, Mitchie alistui kohtaloonsa. 
-Ehkä minun pitäisi, Caitlyn tokaisi halveksuvasti.
-Hyvä. Ihan sama, Mitchie huokaisi. Olisihan hänen pitänyt arvata, ettei koskaan pääsisi suosioon, vaan hän olisi aina sama tylsimys kuin aina ennenkin. Jotenkin hän ei osannut enää välittää, vaikka kaikki paljastuisikin.
Photobucket
-Kauanko luulit säilyttäväsi pikku salaisuuden? Caitlyn tivasi vieläkin hyvin pettyneenä Mitchieen.
-Vähän kauemmin, Mitchie vastasi nopeasti vältellen Caitlynin piinaavaa katsetta.
-Miksi? Caitlyn puhutteli.
Photobucket
-Mitä sinä siitä välität? Mitchie esitti puolestaan kysymyksen Caitlynille.
-En välitäkään. Mutta kun kerron kaikille, haluan koko tarinan, Caitlyn kertoi kevytmielisesti aivan kuin koko juttu ei kiinnostaisi häntä itseään ollenkaan.
-Halusin vain sopeutua joukkoon, Mitchie kertoi harmistuneena. Se siitä sopeutumisesta sitten.
Photobucket
-Näytelmäsi on typerä ja lapsellinen. Piilottelet tyhmän valheen suojissa, Caitlyn karjaisi järkytyksissään. Hän ei ymmärtänyt Mitchien motiiveja. Mikä sai ihmisen ajautumaan valehtelemaan taustastaan, kun voisi rehellisimminkin keinoin "sopeutua joukkoon" Mitchien omien sanojen mukaisesti.
Photobucket
Siinä vaiheessa Mitchieltä meni hermot, ja hän nousi yllättäen pystyyn märkien jalkojen lätsähdellessä kosteuden vapauttamisen merkiksi.
-Entä itse? Sinäkin piilottelet. Koko tuo "vähät minä mistään" -asenne. Jos et välitä, mitä teet täällä? Mitchie alkoi yllättäen vaahdota puolustuksekseen. Sanoilla oli ilmeisesti jotain perää sillä Caitlyn vaikeni. 
Photobucket
Sillä hetkellä myös Connie sattui tallustelemaan huoneeseen, ja nähdessään Mitchien hänen suunsa muljahti niin rajusti auki, että sen kiinni laittaminen tuntui sairaalloisen vaikealta.
-Mitä sinulle tapahtui? Connie henkäisi katsellessaan Mitchien vaatteita ja sipsien paloja lattialla.
Photobucket
-Hän hukkui omiin valheisiinsa, Caitlyn sähähti hiljaa. Hänen teki ehdottomasti mieli sanoa niin, mutta hän ei toisaalta halunnut vetää jutusta hirveää numeroa Connien kuullen. 
Photobucket
-Mitä? Connie kysyi, kun ei meinannut kuulla. Mitchie kauhisteli taustalla. Hän yritti lähettää Caitlynille armoa anovia ja rauhaan jättäviä ilmeitä. Äiti ei saisi saada tietää mitään Mitchien pikku valheesta.
-Ei mitään, Caitlyn Mitchien onneksi tokaisi. Jokin Mitchien sanoissa oli repinyt niin pahasti Caitlynin omaa menneisyyttä, ettei hän osannut järkytykseltään aiheuttaa Mitchielle ilkeyksiä tämän enempää, vaikka Mitchie olisi ne varmasti ansainnutkin.
Photobucket
Caitlyn lähti tallustelemaan paikalta muka sivistynein mielin, mutta oikeasti hänen sisällään kiehui.
-Odota! Mitchie huudahti onnettomana yrittäen päästä Caitlynin perään selvittääkseen asian. Connie kuitenkin pysäytti Mitchien aikeet lyhyeen.
-Ei, ei. Jutelkaa myöhemmin. Ensiksi riisut nämä märät vaatteet, Connie komensi hiukan inhoten. Hän patisteli Mitchien vaatteidenvaihtomatkoihinsa ja päätti hoitaa keittiöhommat itse kiireestä huolimatta.

Jälleen tuli lykäsempi osa, mutta sellaisina pyrin nämä pitämäänkin. .-) Oi että tuli ikävä kesää kuunnellessa tuota Shanen biisiä. .-3 Pianhan se kesäloma jo tuleekin, enää tämä viikko + puolikas viikko, ja sen jälkeen alkaakin jo koeviikko, hui! Sinnitellään vielä nämä viimeiset viikot, pian kesäloma tulee. .-D Juu, kommentoikaa rohkeasti ja kertokaa mielipiteitänne osasta. .-)